FANDOM


Stuart Zurgo (Creaturebox).png
Stuart Zurgo
oli ennen Kapteeni Qwarkin kadettiklubin entinen kapteeni. Hän kirjoitti aika häiriintynyttä Qwarkin fanikirjallisuutta, koska hän ei ollut silloin oma itsensä. Hän halusi olla Kapteeni Qwarkin kaltainen, mutta ryhtyi superroistoksi koska hän muka näki sen että Qwark sotkeutui skandaaliin toisensa perään ja joka kerta galaksi antoi hänelle anteeksi eikä Qwark osannut muuta kuin epäonnistua. Zurgo sammutti ja syöksi kolme planetaarista puolustuskeskusta kauhun valtaan, ja jos Q-Force yritti saada ne taas toimimaan niin hän sammutaisi kaikki puolustuskeskukset ja niin hän teki. mutta Ratchet, Clank ja Kapteeni Qwark onnistuivat saamaan ne toimintakuntoon. Niin kävi myös muidenkin sektorien, mutta ne saatiin kuntoon. Sitten yhtenä aamuna Putkimies oli jumissa koko aamun Korgonin jalostamolla ja Ratchet luuli hänen olleen avaruusalus Phoenix II:lla, mutta se oli Stuart Zurgo holoasussa. Hän oli sankareiden nenän edessä koko ajan ja halusi heidät pois alukselta jotta hän voisi etsiä hallinta-avainta Qwarkin galaktiseen sääverkkoon ja hän sai sen käsiinsä. Kun Q-Force käynnisteli torneja, hän lähetti madon jolla hän hakkeroitui sääverkon hallintaan sekä myös Phoenix II:een. Hän yritti sitten soittaa polarisin puolustusvoimille Qwarkin holoasussa mutta vastaajan takia hän jätti uhkaavan petos-viestin jossa hän aikoi syöstä Ebaro-planeetan sektorin kaaoksen valtaan mutta Q-Force onnistui estämään sen. Lopputasolla "Zurgon Tuhon Pesä", Ratchet, Clank ja Kapteeni Qwark kohtasivat Zurgon ja onnistuivat estämään hänen katalat juonensa ja aikoivat luovuttaa hänet viranomaisille, mutta Qwark pudotti hänet vahingossa. Ratchet & Clank: Nexus pelissä Herra Zurgosta tehtiin patsas Meridian Cityn Intergalaktisen historian museoon ja se pantiin Ilkitöiden saliin opasbotin mukaan kun Zurgo pudotettiin sillalta häneltä murtui 3 kylkiluuta jalka solisluu ja ylpeys koki kovan kolauksen. hänen kohtalonsa oli pahempi kuin Zordoomin vankila 50-vuoden kotiaresti äitinsä Lucille Zurgon seurassa.



EsiintyyMuokkaa

Kuvagalleria Muokkaa

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki